But it's not that easy for me to say goodbye
Everything in me wants you back in my life
Can't let you go
Can't let you go
Oon pienestä asti tienny sen, että kun tapahtuu jotain pahaa, tulee sen jälkeen jotain erityisen hyvää, jotta pieni ihminen jaksaa taas jatkaa elämäänsä. Mutta tässä iän myötä sitä on myös huomannut, että kun tapahtuu jotain hyvää, tapahtuu aina myös jotain pahaa.
Yleensä saan aina kärsiä omista teoistani ja päätöksistäni, se on huomattu useampaan otteeseen. Lopulta se olen aina minä, joka jää yksin pimeään nurkkaan itkemään. Lopulta se olen minä joka saa sen viinilasin mihin myrkky on laitettu.
Viime kesä oli ehkä elämäni parasta aikaa, talvella, minulla meni hyvin, mutta tein pahoja asioita muille. Tänä kesänä, olen itse saanut kaiken sen paskan päälleni. Kyllä minä sen ansaitsenkin, tiedän sen. Mutta silti alkaa tuntumaan että en enää jaksa. Edes se ei riitä että olen henkisesti loppuun kulutettu, sydänkin on pieninä pirstaleina. Se on ollut jo pitemmän aikaa, mutta en vain voi asialle mitään.
Ehkä minun ei kuulukkaan, ehkä joku joskus tulee ja korjaa sen puolestani.
Mutta nyt oikeasti sattuu, sattuu niin paljon että haluaisin lopettaa leikin kesken. Haluaisin pois. Haluaisin etten enää heräisi huomenna.
Mutta se on taas vain puhetta. En oikeasti haluaisi kuolla, on vielä niin paljon näkemättä ja kokematta. Enkä muutenkaan pystyisi siihen.
Mutta toisinaan vain sattuu niin paljon, että sitä erehtyy ajattelemaan että kuolema olisi se parempi vaihtoehto.
"joskus elämä vaan menee näin."
Tunnen tällä hetkellä niin paljon vihaa, mutta myös surua ja rakkautta.
Miksen ikinä saanut sanoa siihen mitään, että haluanko minä olla juuri minä? ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti