Tässä ajan myötä on tullut huomattua pieniä, mutta todella tärkeitä seikkoja elämässä. Itse en vain voi millään ymmärtää sitä että aina kun ollaan humalassa, alkavat "perheriidat". Itse kun juon, haluan pitää hyvän fiiliksen päällä, enkä todellakaan ala haastamaan riitaa / kaivelemaan parisuhde asioita baarissa, tai edes sen jälkeen. Eikö niitä asioita voi selvittää sitten kun jokainen osapuoli on selvinpäin? Ilmeisesti toiset ovat selvinpäin niin sulkeutuneita etteivät pysty kertomaan sitä mikä mieltä painaa.
Mutta jos nyt kuitenkin on pakko riidellä humalassa, onko siihen pakko vetää syyttömiä, ulkopuolisia ihmisiä riitaan mukaan?
Itse olen ollut monesti toisten riidoissa mukana, vaikken itse sitä halua, enkä edes ole liittynyt asiaan mitenkään. Sieltä varsinkin miespuolisten henkilöiden suusta on kuultu jo tutuksi tulleita lauseita, kuten; "Miks sä oot aina ton Kristiinan kanssa?" ja "Miks sä kerrot kaiken tolle Kristiinalle?!" ja viimeiseksi vielä se kaikkein ärsyttävin: "Kristiinako sun käski sanoo mulle noin?".
En millään tavalla haluaisi olla muiden riidoissa mukana, en halua valita puolta, vaikkakin se joissakin suhteissa on erittäin selkeä. Mutta ihmiset, minä en ole osa teidän parisuhdettanne! Olen vain seurustelukumppaninne kaveri/ystävä.
Toivottavasti en ikinä itse tee noita samoja virheitä mitä olen nähnyt monen ihmisen tekevän.. Ikinä en halua "setviä" riitoja humalassa, en edes parin jälkeen, katsellaan sitten vaikka aamulla.
Mutta juu, nyt hyvät yöt, ehkä tuo nukkuminen auttaa tähänkin olotilaan..
Älkää tapelko humalassa, jookosta? ~
lauantai 14. elokuuta 2010
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Friendly Handshake
Onhan tämä taas. Sonispheressä tuli käytyä ja sain metallitangosta sunnuntaina päähäni sen pienen myräkän aikana, mutta ei se mitään. Fiilis oli korkealla vaikka sattui ja tapahtui kaikenlaista. Yöni vietin hotellin lattialla.
Mutta sitten taas jotain mikä oikeasti painaa. En tiedä, kuuluuko se ystävän velvollisuuksiin kertoa aina totuus, kai se sinäänsä kuuluu, mutta eikö siinäkin voisi joskus tehdä poikkeuksen? Kaikkia asioita ei tarvitse aina sanoa, ei ainakaan silloin kun ystävä on jo valmiiksi rikki, onneton ja vailla rakkautta. Ei silloin tulla sanomaan jotain sellaista, mikä saa mielen vaan enemmän maahan.
Joskus ihmiset eivät vain osaa ajatella sitä mitä sanovat, se on huomattu monesti. He latelevat loukkauksia toisensa perään tajuamatta edes mitä puhuvat, useimmiten myös tarkoittamatta sitä mitä sanovat.
Aina ei tarvitse elää täysin hetkessä. Joskus voi myös katsella hieman sitä kokonaisuutta, ehkä hieman jopa menneisyyttä ja miettiä sitten uudestaan että kannattaako kaikista asioista mainita.
En vain enää tiedä, ovatko tietyt ihmiset oikeasti ystäviä, vai olenko minä heille vain se henkilö johon he purkavat huonoa oloaan ja surujaan ja jota "halveksumalla" heille tulee jotenkin parempi olo?
Noh, ei voi tietää. Katsellaan mitä taas tapahtuu. Hyvät yöt ~

lauantai 7. elokuuta 2010
Strut
On taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Käytiin kaverin kanssa tampereella ja oltiin siellä muutama päivä, niin rakastan sitä kaupunkia. Oli ihana taas nähdä tamperelaisia kavereita pitkästä aikaa, viettää hyvää aikaa. Hetkeksi pystyi irtautumaan julmasta todellisuudesta, mikä kyllä odotteli täällä koti ovella kun tuli takaisin.
Tosiaan eilen tultiin Tampereelta sitten takaisin, joskus vähän ennen kuutta oltiin taas tutuissa maisemissa. Lähdettiin sitten muutaman kaverin kanssa vähän rentoutumaan ja juotiin muutamat juomat terassilla. Se ilta oli täyttä draamaa. Pariskuntia jotka tappelee, parikymppisiä miehiä jotka haluaa tappaa toisensa, jätkiä jotka tulee uhoomaan puoli tuntemattomille ihmisille. Ja juuri kun luulee että kaikki on taas hyvin ja on hauskaa, niin eiköhän, ihan viimeisenä, joku taas läjäytä sellaista fakta tietoa naamalle että ei enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Mutta nyt olen taas täysin varma siitä, että kun minun kouluni päättyy, tämä tyttö muuttaa Tampereelle. Jos vaikka siellä edes joku asia onnistuisi oikeasti.
Mutta kohta puoliin lähden tästä käymään porukoillani ja huomenna aamusta jo lähtö Poriin. Sonisphere, Here I come ! ~

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)