Onhan tämä taas. Sonispheressä tuli käytyä ja sain metallitangosta sunnuntaina päähäni sen pienen myräkän aikana, mutta ei se mitään. Fiilis oli korkealla vaikka sattui ja tapahtui kaikenlaista. Yöni vietin hotellin lattialla.
Mutta sitten taas jotain mikä oikeasti painaa. En tiedä, kuuluuko se ystävän velvollisuuksiin kertoa aina totuus, kai se sinäänsä kuuluu, mutta eikö siinäkin voisi joskus tehdä poikkeuksen? Kaikkia asioita ei tarvitse aina sanoa, ei ainakaan silloin kun ystävä on jo valmiiksi rikki, onneton ja vailla rakkautta. Ei silloin tulla sanomaan jotain sellaista, mikä saa mielen vaan enemmän maahan.
Joskus ihmiset eivät vain osaa ajatella sitä mitä sanovat, se on huomattu monesti. He latelevat loukkauksia toisensa perään tajuamatta edes mitä puhuvat, useimmiten myös tarkoittamatta sitä mitä sanovat.
Aina ei tarvitse elää täysin hetkessä. Joskus voi myös katsella hieman sitä kokonaisuutta, ehkä hieman jopa menneisyyttä ja miettiä sitten uudestaan että kannattaako kaikista asioista mainita.
En vain enää tiedä, ovatko tietyt ihmiset oikeasti ystäviä, vai olenko minä heille vain se henkilö johon he purkavat huonoa oloaan ja surujaan ja jota "halveksumalla" heille tulee jotenkin parempi olo?
Noh, ei voi tietää. Katsellaan mitä taas tapahtuu. Hyvät yöt ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti