Runnin

Jeps, tänään on menossa sinkkuuteni kuudes päivä. Ja ero tapahtui ihan sopuisasti, niin sanotusti yhteisymmärryksessä ja kavereina (toivottavasti) tullaan pysymään. No mutta asiaan. Mua ahdistaa, paljon. En tiedä olenko onnistunut antamaan itsestäni ihan väärän kuvan, mutta minulla olisi jo yksi parisuhdetta havitteleva mies tarjolla. Onhan se mukavaa kun kuulee että itseään kehutaan jne, mutta en haluaisi satuttaa tätä kyseistä henkilöä, mutta en myöskään ole valmis uuteen parisuhteeseen. Ajatukseni ovat aivan solmussa. En tiedä mitä teen, saati miten voin hoitaa asian satuttamatta, mutta kuitenkin niin, että hän ymmärtää minun olevan tosissani. Sinkuilla on aina hauskempaa..? -Juu ei. ~Tarvitsen lomaa omasta elämästäni.

Never Close Our Eyes

Välillä tuntuu siltä, etten todellakaan elä elämääni tällähetkellä täysillä. Parisuhdekkaan ei ole mitenkään hirveän hienolla mallilla, vaikka olen kyllä yrittänyt kaikkeni.. Pikkuhiljaa haluaisin vaan luovuttaa. Tänään ehdotin jo eroa (tosin olen sitä ehottanut jo kertaalleen aikaisemminkin) ja taas lähti syytöksiä satelemaan.

Kyllähän minä sen tiedän, etten koskaan ole mikään unelmien tyttöystävä ollut, mutta mielestäni tämä ei tälläkertaa ole minun syytäni. Meillä ei ole enää luottamusta, ei kumpaakaan kohtaan. Tietääkseni kumpikaan ei kyllä ole pettänyt, mutta itseäni harmittaa ylenpalttinen flirtti muita kohtaan. "Voisin muuttaa sun luo asumaan ja laittaa tän hörskän vuokralle".. En tiedä oliko hän tosissaan.. Olisiko hän laittanut meille ostamansa asunnon vuokralle, jos vastaus tuolta toiselta osapuolelta olisi ollut myönteinen?

Merkitsenkö minä mitään? Olenko vain varuilta täällä 'kotona' odottelemassa, jos hän ei saakkaan parempaa?

Riitojakin on nykyään kokoajan ja ihan kaikesta.. Syytöksiä toisensa jälkeen. Yritän aina sanoa, että ei riideltäisi vaan keskusteltaisiin asiat läpi, mutta hän ei osaa kuin riidellä/huutaa tai olla hiljaa. Eli me emme voi kommunikoida mistään.. Ikinä..

Alan vain olla liian väsynyt tähän ja olisin jo oikeastaan valmis antamaan periksi. Mutta viimeksikin, kun olin jo pakkaamassa tavaroitani, hän sai minut jotenkin ylipuhuttua siitä tilanteesta. Voi olla, että itse jollain tapaa myös toivoin, että hän tulisi ja saisi pääni käännettyä. Onhan tämä suhde kuitenkin niin tuttu ja 'turvallinen'.

 Mutta onko suhde silloin kunnossa, jos molemmat nukkuvat aivan eripuolilla sänkyä, selät toisiinsa päin? Tai kun itken, hän ei tule pyyhkimään kyyneleitäni vaan sanoo "V***u taasko sää itket?!"..

Joskus tuntuu, että olen vain sulkenut silmäni siltä kaikelta pahalta, mitä suhteessamme on..

 Ehkä vain olisi aika jo lopettaa se~