sunnuntai 9. tammikuuta 2011

The First, The End

Onhan se kerrassaan omituista huomata, etteivät ne tunteet kuole vuodessakaan. Edelleen välitän jostakusta niin paljon, etten voi muutakuin olla onnellinen siitä että hänelläkin on uusi rakkaus elämässään, mutta en kuitenkaan osaa hyväksyä asiaa.
"Miten se on päässy musta jo yli?"
"Se aina sano ettei sen elämässä voi olla ketään muuta kun vain mä.."
"Olin sen ensirakkaus, ensimmäinen..."

Tuntuu pahalta, ettei olla juteltu vuoteen kunnolla. Jotain pientä silloin tällöin facebookissa tai mesessä; "mitä kuuluu?"..
Kesällä itkin, melkein kerjäsin tätä ihmistä palaamaan luokseni vaikka olin hänet niin julmasti jättänyt ja parin kuukauden ajan ollut tunteeton häntä kohtaan.
Se oli vain sitä etten halunnut että minuun taas sattuu, niinpä satutin jotakuta toista.. Jotain niinkin tärkeää ihmistä minulle.

Mutta niin.. Hänellä on nyt uusi rakkaus, uusi elämä. Kyllähän minä tiesin sen että hänkin jossain vaiheessa löytää uuden, mutta en vain osannut odottaa sitä.. Vielä.
Onhan minullakin joku ketä rakastaa, joku kuka rakastaa, joku jonka kanssa vietän lähes kaiken vapaa-aikani, mutta silti, en vain voi unohtaa elämäni oikeastaan ensimmäistä oikeaa rakkauttani.

Mietin usein, että muistaako hän minua enää ollenkaan. Mietin että onko hänellä edelleen hyllyssään minulta saamansa muumi-kirja, yhteiseltä särkänniemen reissulta oleva punainen iso pillimuki ja onko hänen valokuva-albumissaan edelleen kuva minusta ja hänestä, vai onko hän ottanut sen pois..?
En tiedä miksi, mutta se tuntuisi todella pahalta jos hän olisi unohtanut minut.. Tai no varmaan kyllä ymmärrätte, eihän unohdetuksi tuleminen ikinä tunnu hyvältä. Mutta se että jos juuri hän olisi yrittänyt päästä eroon esineistä ja asioista jotka muistuttavat minusta.. En edes osaa kuvailla miten pahalta se tuntuisi, sillä luulen, että ajattelen häntä edelleen päivittäin.

Ja se taas, että ajattelen häntä päivittäin, tuntuu pahalta ihan vain nykyisen rakkaani takia.. Onko se väärin että muistelen edelleen noita aikoja jolloin olin toisen kanssa? Onko se väärin että minulla on yhä ikävä? Onko se väärin että edelleen itken hänen takiaan?

Kai se on.. ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti