keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

First One

Jepsan, elikkäs olen tosiaan Keskisuomesta kotoisin oleva tyttö, joka nyt päätti aloittaa jo kolmannen bloginsa. Tästä tulee nyt vähän vapaa muotoisempi blogi, kuin mitä nuo entiset on ollu.

Lähinnä nyt kerron teille yleensäkkin elämästäni, mietteistäni ja kaikenlaisista tapahtumista.
En todella lupaa että kirjoittaisin tänne mitenkään säännöllisesti, mutta suhteellisen usein yritän saada tänne tekstiä, jos elämässäni vain tapahtuisi jotain.

Blogilla nyt ei sinäänsä ole mitään erityistä merkitystä, käytän tätä vain omien tunteideni purkamiseen. Toki arvostan myös teidän mielipiteitänne ja haluan toki niitäkin kuulla, omakin mielipiteeni voi tietysti muuttua, mutta sitä tapahtuu erittäin harvoin. :D


Itse muutin juurikin 1.6 ensimmäiseen omaan asuntooni, mutta voin samantien sanoa että en suosittele yksin asumista kenellekkään. Elämä on niiiiiiin tylsää. Vaikka onhan minulla töitä, on kavereita, mutta itse en ainakaan kestä olla edes puolta tuntia yksin. Mutta ensimmäiset viikot ne vasta tuskaa oli, koska mankka oli ainut viihdyke mikä minulla oli. Ja kaksi cd-levyä (kappas kummaa, Adam Lambertin (For your entertainment) ja Madonnan (kokoelma-) levyt) löytyi. Biisit tuli opittua kyllä ulkoa.
(Kämpästä tulee kuvia hieman myöhemmin)

Mutta olis mulla ihan järkevääkin kerrottavaa, olin tosiaan laivalla 21-22.6, ah, Silja Europa, my love. <3
Okei, seura sen reissun pelasti. Olin kahen jätkän kanssa matkassa ja meni kyllä niin hyvin. Toinen näistä pojista jopa osti mulle mekon, koska en kuulemma saanut kulkea laivalla farkuilla ja t-paidalla. :D
Oli todella hieno reissu, muistan sen ikuisesti. Paras reissu ikinä. (:

Mutta jos tämä riittäisi näin alkuun. Kerron teille taas joku päivä lissää (: Hyviä öitä~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti